perjantai 6. kesäkuuta 2014

Puutarhassa tallustelua

Pihalla ohimennen kuvailin jotain kasvillisuuksia


29.5. kävin tihkusateessa tökkimässä noin 180 sipulia maahan.
Ne oli tuotu Mäntyharjulta asti, kun täältä pääkaupunkiseudulta oli loppuunmyyty niistä paikoista, joista kyseltiin. Onneksi vihjasin asiasta siskolle, joka oli menossa Mäntyharjulle - sieltä hän sitten ystävällisesti toi kolme pussillista istukassipuleita. Salaattiakin laitoin pariin pikkuriviin, että satoa tässä sitten vaan odotellaan.

Herneet, punajuuret ja perunat on laitettu jo aiemmin. Herneet hyvällä alulla, punajuuret myös hyvin itäneet. Perunoista ei vielä maanpäällisiä merkkejä, mutta ei kiirettä.

Ruohosipuli on aika komeena. Ihan on koskematon, en ole siitä mihinkään yhtään käyttänyt.





1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!